tiistai 29. tammikuuta 2019

Sisustuksen trendejä 2019.

Vuoden väriksi valittu korallinpunainen ja muut pirteät värit kuten keltainen tulevat sisustukseen niin pikkutavaroihin, kalusteisiin kuin pintamateriaaleihin. Sisustuksessa suositaan kestävän kehityksen mukaisesti ajattomia ja arvonsa säilyttäviä esineitä ja kalusteita. Tämä mahdollistaa näin eri aikakausien tyylin, niin vanhan kuin uuden yhdistämisen toisiinsa rennolla otteella. Lämminsävyiset puu- ja nahkahuonekalut sekä luontoteema säilyvät sisustuksen kulmakivinä. Luonto näkyy niin rohkeina kuoseina sohvissa, verhoissa ja seinillä kuin mielenkiintoisina kukka-asetelmina pöydillä. Sisustuksessa yhdistellään rohkeasti niin erilaisia lasiesineitä ja peilipintoja kuin käsintehtyjä esineitä ja astioita. Myös kulta ja kiiltävät materiaalit kuten sametti ja silkki tuovat ylellisyyden tuntua sisustukseen.








































Kuvat: Pinterest

torstai 5. heinäkuuta 2018

Vanha omenapuu

Puutarhamme vanha omenapuu tuli tiensä päähän kaksi viikkoa sitten pääkaupunkiseudulla riehuneen myräkän seurauksena. Yllätys oli melkoinen kun mökkiviikonlopun jälkeen palasimme kotiin ja puu tönötti kuistia vasten juurineen päivineen. Tuntui käsittämättömältä miten puu, mikä oli seisoa tönöttänyt paikallaan 30 vuotta ja tuottanut joka vuosi paljon hyvälaatuisia omenoita oli yhtäkkiä vain poissa.
Omenapuun mentyä, tuntui kuin piha olisi kasvanut ja neliöitä olisi tullut lisää. Pihaan tuli kerta heitolla lisää avaruutta ja väljyyttä. Siinä pihalla seistessä ja ympärille katsellessa huomasin kuitenkin melko nopeasti kaipaavani vanhaa omenapuutani, sen tuomaa kerroksellisuutta ja suojaa, sen kauniita kukintoja keväällä ja maukkaita omenoita syksyllä. Puu oli toiminut myös viimeisen parin vuoden ajan talitinttien pesimäpuuna. Onneksi poikue oli ennen myräkkää ehtinyt lentää jo maailmalle. 
Omenapuusta oli siis ollut moneksi ja näin haluan asian olevan jatkossakin. Lomien jälkeen istutan  paikalle uuden taimen toivoen, että ehkä joku päivä pääsen nauttimaan sen tuomasta suojasta, sen kauniista kukinnoista ja maukkaista omenoista sekä puun ympärillä kuhisevasta elämästä. Sitä ennen se saa kuitenkin rauhassa juurtua paikoilleen, kasvaa ja ottaa ympäröivän tilan haltuunsa. Sillä puutarha ilman omenapuuta ei tunnu oikealta puutarhalta, ei ainakaan omalta. 




maanantai 23. huhtikuuta 2018

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Paluu menneisyyteen

Jotta voi suunnata katseensa kohti uutta ja tulevaa on hyvä välillä pysähtyä ja tutkia jo elettyä ja mennyttä. Alla kuvia, joita olen julkaissut eri postausten yhteydessä jo kolmen vuoden ajalta ja joista itse tykkään kovasti. Kuvat eivät ole teknisesti välttämättä kummoisia mutta paikat, tilanteet ja/tai tunnelma ovat kyseisillä hetkillä olleet kohdillaan.  





























Mieheni ottama kuva aamulenkiltä.


sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Neljänkympin-kerho

Tervetuloa mukaan neljänkympin kerhoon kulta. Täällä on hyvä olla. Voisi melkein sanoa, että on elämän parasta aikaa. Paljon elämänkokemusta takana mutta paljon vielä mahdollista kokea. Onnea vielä kerran! 



Kuvat: Pelkoset