lauantai 11. huhtikuuta 2015

Viikkosiivouspäivä


Joka lauantai tunne on sama. Pieni ahdistus nousee pintaan heti herättyäni. Tiedän, että tänään on viikkosiivouspäivä ja en osaa relata ennenkuin olen sen tehnyt. Pidän tärkeänä, että koti on siisti ja tavarat omilla paikoillaan. Viikolla tuleekin aina töiden jälkeen tehtyä jotain pientä "siistimistä", jotta viikkosiivous ei tuntuisi niin työläältä. Joka viikonloppu sitä joutuu kuitenkin toteamaan, että kaikesta vaivannäöstä huolimatta huusholli on ihan rempallaan. Tiskiä ja pyykkiä on päässyt kertymään nurkkiin ja pöytätasoille ja pölyä vastaan taistelu nyt vaan tuntuu aina loputtomalta. 
Siivouksen aloittaminen onkin kaikkein vaikeinta. Päivän ohjelmaksi kun keksisi niin paljon muuta tekemistä. Tilanteen pakko saa kuitenkin itseni aina toimimaan. Tiedän, että kunhan vain pääsen ensin alkuun niin hommat kyllä hoituvat. Usein innostun myös siivoamaan vähän enemmän kuin alun perin piti. Kodin paikkojen järjestyessä mielihyväni kasvaa. Ahdistukseni helpottaa ja oloni tulee koko ajan kevyemmäksi. Ja kun olen saanut kaiken valmiiksi, oloni on kuin voittajalla. Hymy on herkässä kun tiedän, että jokaviikkoinen pakko on hoidettu ja pääsen vihdoin ja viimein aloittamaan viikonlopun vieton. 
Viikonlopun vieton aloitankin tänään ihan vain ensin fiilistelemällä itseäni hyvästä tsempistä. Kaunis ja siisti koti kun on mielenrauhani tyyssija ja alkulähde. Palkintona lasillinen punaviiniä hyvän musiikin kera johdattaa päivääni muihin askareisiin, perheen kesken vietettyyn grillikauden "avajaisiin".Toivotankin kaikille oikein hyvää viikonloppua!



Kuva: Pinterest