tiistai 23. toukokuuta 2017

Taidetta

Lauantaina kävimme Vantaan kuvataidekoulun päättötyönäyttelyssä Taidetalo Pessissä Tikkurilassa. Näyttelyssä oli esillä kuvataidekoulusta valmistuneiden ja lopputyön tehneiden 17-20 vuotiaiden nuorten töitä. Tässä joitain näyttelyssä esillä olleita töitä hienoilta nuorilta taiteilijanaluilta.






























































Sipoonkorpi

Sunnuntaina kävimme Sipoonkorven kansallispuistossa kävelemässä ja täytyy kyllä todeta, että Suomen luonto ja metsät ovat vaan tosi makeita ja kauniita paikkoja. Tämäkin paikka sijaitsee vain alle puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta. Tämä Sotungin Kalkkiruukinpolku(4,8km), minkä me kävelimme, kiertää Vantaan Sotungin pelto- ja metsämaisemissa, perinteisellä kalkkikaivos -ja maatalousalueella. Täytyy sanoa, että vaikka paikka oli todella kaunis niin polku oli paikoitellen todella haastavaa maaston korkeuserojen vuoksi, minkä takia en lähtisi sitä heti suosittelemaan vähänkään liikuntarajoitteisemmalle henkilölle. Lisäksi osasta polkua puuttui portaita ja kulkuväylät eivät aina olleet parhaat mahdolliset. Mutta onneksi tätä Kalkkiruukinpolkua ollaankin paraikaan kunnostamassa(portaita korjataan, siltoja rakennetaan ja merkintöjä parannetaan) seuraavat pari vuotta. 
















Kuvat: Pete Pelkonen

maanantai 15. toukokuuta 2017