lauantai 3. tammikuuta 2015

Joulun ja Uuden Vuoden viettoa Pohjois-Karjalassa

Heipparallaa ja Hyvää Uutta Vuotta vain kaikille. Kaksi viikkoa on hujahtanut ja joulu ja uuden vuoden juhlinnat ovat takana päin. Meidän perhe siis suuntasi jouluksi Pohjois-Karjalaan appivanhempien mökille, missä vietimme sekä joulun että Uuden Vuoden  perheen kesken. Loma osoittautuikin melkoiseksi selviytyjät-tarinaksi, mistä selvittiin hurtin huumorin ja pitkän pinnan avulla. Kaikenlaisia kommelluksia ja sattumuksia sattui harva se päivä, sähkökatkoksista auton juuttumiseen lumipenkkaan, puun kaatumisesta ajotielle vesien jäätymiseen putkistossa, tilien käyttöongelmista kinkun paisto-ongelmiin ja siihen että olin koko kaksi viikkoa kipeä ja olen edelleen. Mutta asenne on se mikä ratkaisee ja pääsimme lomalla myös nauttimaan kauniista Koitsun ja Kolin maisemista, lumileikeistä, ihanasta joulusta ja yhdessäolosta sekä hyvistä ruoista ja herkuista. Tämä on joulu minkä jokainen meistä tulee muistamaan ja jolle tullaan vielä vuosien varrella nauramaan monet naurut...."muistatteko silloin Koitsulla jouluna 2014"....







Sähkökatkosten aikaan laitoimme takkaan tulen sekä kynttilöitä palamaan ympäri tupaa. 





Jouluaaton aloitimme kuten aina katsomalla Joulupukin kuumaa linjaa: Joulun piirretyt, laulut ja lasten hyvän joulun toivotukset Joulupukille ja sukulaisille loivat joulun tunnelmaa muiden askareiden keskellä: Riisipuuro valmistui kattilassa lumiukko-tarinaa katsellessa, jota pääsimme nauttimaan Joulurauhan julistuksen hetkellä. Tänä vuonna pääsin nauttimaan puurosta mantelin kera. 

Tänä vuonna joulupuuron jälkeen lapset saivat poikkeuksellisesti avata lahjat. Yleensä pidämme jännitystä yllä iltaan saakka kunnes olemme syöneet jouluruoan mutta tänä vuonna tuntui hyvältä joustaa tästä perinteestä.












Joulukuusemme vielä lumen peitto harteillaan ja juhlakunnossa.






Alkuruokana oli rosollia, graavilohta ja hapan leipää.



Itsetehdyt porkkana ja -lanttulaatikot



Joulukinkulle kävi köpelösti siirron yhteydessä. Se oli niin mureaa, että ei pysynyt kasassa vaan hajosi palasiksi. Kinkku oli kaikesta huolimatta todella hyvää.



Jouluateria

ja

torttuja ja pipareita









Jouluna tuli todella levättyä ja katsottua tusinan verran perheleffoja, pelattua lautapelejä, ja vaan fiilisteltyä.









Kaikkialla oli paljon lunta, tykkylunta ja saimme nauttia upean kirkkaista päivistä. Pakkanen paukkui ja laski alimmillaan -26,5 c:een päivänä, jolloin lähdimme käymään Kolilla. 







Tontun jalanjälkiä
































Pojan Joulupukilta saama Star Wars-kiituri pääsi heti tosi toimiin tosin ei pojan vaan isänsä toimesta.




Kolin upeita maisemia














Ja kuinka ollakaan pari päivää Kolin pakkaspäivistä, mittari nousi plussan puolelle. Ei siis muuta kuin lumiukkojen tekoon. 








Uuden vuoden tunnelmia



















Kuvat: Sari Hietamäki ja Pete Pelkonen

torstai 11. joulukuuta 2014

DIY Kynttilät


Kynttilä on mainio lahja kaikille ikään ja sukupuoleen ja -polveen katsomatta. Ja kun se on itsetehty, se on varmasti yksilöllinen ja persoonallinen ihan niin kuin sinäkin. Son myös helppo ja nopea tehdä ja onnistuu ihan varmasti kaikilta. Tässä lyhyt oppimäärä kynttilän valmistuksesta. Ohje kuvien jälkeen. Ps. Kuvissa olevat kynttilät ovat mieheni tekemiä eli kynttilöiden tekeminen siis onnistuu ihan kaikilta =)










Kynttilän valmistaminen vanhoista kynttilän kannoista:

* Kerää kaikki vanhat kynttilän kannat/jäämät.
* Käytä muottina litran maitotölkkiä, josta on leikattu yläosa pois.
* Tee tölkin pohjaan reikä, josta sydänlanka kulkee läpi. Tiivistä esim. teipillä, ettei neste pääse          valumaan reiästä ulos. Sido sydänlanka tölkin päällä poikittain olevaan tikkuun. 
* Sulata kynttilän kannat kattilassa liedellä keskilämmöllä.
* Kaada sulanut steariini tölkkiin pienissä erissä, joiden annat jäähtyä välillä.
* Kun kynttilä on jäähtynyt, revi tölkki pois kynttilän ympäriltä.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulun kattauksia ja pari muuta kivaa kuvaa...


Tässä joitain ideoita joulupöydän kattaukseen....





www.nordichouse.co.uk








naavapuu.blogspot.com








funkyjunksisters.blogspot.com








designlike.com








www.glaeve.com








www.nyuuz.hu








trendifrendi.blogspot.com








www.ts.fi








getbusinessblog.com








www.styleroom.fi








allyouneediswhite.indiedays.com



....Ja pari kivaa jouluista kuvaa 





www.skimbacolifestyle.com






getbusinessblog.com




sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukylän tunnelmaa Helsingissä


Lähdimme tänään koko perheen voimin katsomaan joulukylää ja jouluikkunoita keskustaan. Kolmen sepän patsaan luona olikin pystytetty vieriviereen ihanan pieniä ja söpöjä myyntikojuja mistä oli mahdollisuus ostaa monenlaisia herkkuja, käsityönä tehtyjä villavaatteita, huopahattuja ja kaikenlaista muuta joko ihan vain itselle tai pukin konttiin. Kylään paikalle oli saapunut joulukiireiltään myös itse Joulupukki tervehtimään perheen pienempiä. Pukki olikin liikkeellä rennoin mielin ja yhtään ei tuntunut pukkia stressaavan se, että on vuoden kiireisin aika. Tervehdyksen jälkeen saimme Joulukylässä vielä nauttia Tiernapoikien hienosta esityksestä. 

Joulukylästä lähdettyämme törmäsimme Aleksanterin kadulla melko mielenkiintoiseen klovniin, joka osasi soittaa todella taitavasti kyhäilemällään pulloviritelmällä. Ei voinut kuin ihmetellä ja ihastella  herran taituruutta. 

Joulukylässä  vierailu nostatti kyllä oman joulun odotuksen taas huippuunsa. Kahden viikon päästä lähdemme joulun viettoon Pohjois-Karjalaan, jossa lumi on jo peittänyt maan. Sitä ennen on kuitenkin vielä hoidettavana monenmoista asiaa, joten tässä kohtaa toivotan vain hyvää alkavaa viikkoa kaikille.





































































Joulupukki









Tiernapojat