maanantai 16. helmikuuta 2015

Kauneutta rumuudessa.....


Olipa tänään kaunis ja aurinkoinen talvipäivä. Päivää oli kiva fiilistellä kun mukuloilla ja itsellä alkoi koko viikon kestävä hiihtoloma. Tänä vuonna olemme ihan vain kotona mutta joka päivä tulee varmaan tehtyä jotain pientä fiiliksen mukaan. Tänään aamupäivällä kävimme lasten kanssa luistelemassa ja syömässä kiinalaisessa ravintolassa ja kun pääsimme kotiin oli ihan pakko hypätä fillarin selkään ja ajaa kuvissa näkyvän purkutuomion saaneiden talojen luo. Ajamme usein talojen ohi kun käymme kaupassa ja olen halunnut jo jonkin aikaa päästä kuvaamaan niitä ennen kuin ne puretaan. Kuten kuvista näkyy, talot ovat todella huonossa kunnossa. Ei ihme, että Helsingin kaupunki ei ole lähtenyt peruskorjaamaan taloja vaan laittaa ne matalaksi ja rakentaa tilalle kokonaan jotain ihan uutta. 

Oli jännä fiilis seistä tyhjäksi jääneiden talojen luona. Vielä joulun alla ikkunoissa paloivat jouluvalot ja talot olivat täynnä elämää. Eivätkä ne kaukaa niin pahalta näyttäneet, ehkä vähän kuluneilta ja elämän saatossa kolhuja saaneilta. Ne pystyivät kuitenkin tarjoamaan sadoille ihmisille lämpöä, turvaa ja suojaa, oman kodin. Olivat tarjonneet jo yli 40 vuoden ajan. Mutta tänään kun seisoin talojen luona tuntui kuin niiden henki olisi kadonnut ja jäljelle olivat jääneet vain pelkät kuoret. Mutta niinhän se on. Kun me ihmiset täytämme rakennukset, ne täyttyvät samalla elämästä sen iloista ja suruista, muistoista ja haaveista, koko elämän tapahtumien kirjosta. Ja tämä elämänkirjo on se mikä tuo kauneutta rumuuteenkin, peittää alleen asioiden todellisen laidan, näidenkin talojen haurauden. Elämän hiivuttua pois, menneiden vuosikymmenien jättämät jäljet näkyivät selkeämmin. Näiden talojen seiniin oli haluttu jättää vielä viimeiset jäljet, graffittien muodossa.










sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tervetuloa meidän jengiin!

Nämä kaksi veijaria tulivat kotiimme syksyllä pitkän harkinnan tuloksena ja ovat tuoneet päiviimme lisää iloa, toisista välittämistä ja huolenpitoa. Viime päivät ovat kuitenkin osoittaneet, että näiden kahden kanssa tulee olla valppaana jos ja kun jotain odottamatonta tapahtuu, kuten kun marsu sairastuu. Kuluneeseen viikkoon on mahtunut paljon huolta ja hoivaa, huonosti nukuttuja öitä. Paljon on tullut tehtyä silkasta auttamisen halusta, välittämisestä. Ja nyt näyttää siltä, että marsumme selviytyy. Olo on huojentunut ja väsynyt. Olen onnellinen, niin lasten kuin toisenkin marsun puolesta, että pääsemme jatkamaan yhteistä taivaltamme. Vaikka viikko on ollut raskas, se on myös osoittanut meille kaikille, miten tärkeitä näistä kahdesta veijarista on meille tullut ja miten paljon me niistä välitämme. Tuntuu kuin ne eivät olisi meille enää vain lemmikkejä vaan niistä olisi tullut kuin perheenjäseniä, tervetuloa meidän jengiin. 













sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Olohuoneen apupöytä

Tarvitsisin olohuoneeseen sohvan ja Lundia-hyllyn väliin jäävään tilaan apu/sivupöydän, johon voisi sitten laskea jotain pientä naposteltavaa tai muuta härpäkettä. Haluaisin sen olevan pyöreä, jolloin se rikkoisi kivasti niin muuten kulmikasta olohuonettamme. Tässä muutama vaihtoehto, joita voisin harkita tuohon tilaan.




Hem Key-sivupöytä      

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Taidetta kotiin

Olen jo jonkin aikaa halunnut ostaa grafiikkaa kotiin, joten kävin eilen katselemassa Taidelainaamon sivuilta minkälaisia töitä siellä on tällä hetkellä tarjolla. Taidelainaamo on perustettu vuonna 1995 Helsingin taiteilijaseura ry:n ja Helsingin kaupunginkirjaston yhteistyönä ja sen tehtävänä on välittää Helsingin Taiteilijaseuraan kuuluvien taiteilijoiden teoksia. Lainaamon valikoimassa on monipuolisesti maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ja valokuvia. Halutessasi voit lainata teoksen maksamalla kuukausittaista vuokraa tai voit lunastaa sen omaksesi kertaostona tai maksamalla kuukausimaksua kunnes olet maksanut sen kokonaan. Tällä kertaa en löytänyt kotiin mitään mieleistä mutta tässä muutama eri tekniikoilla tehtyä hyvää/loistavaa teosta.  Enjoy!








NURMINEN TERO
2012
Great Listener/ Suuri kuuntelija
Öljymaalaus
110 x 140 cm

2011
Swiftly and Silently
Öljymaalaus
150 x 150 cm

2012
Gate
Öljymaalaus
52 x 58 cm



SIRVIÖ KAISU
2011
Linnut lähtevät, vedos
Grafiikka, litografia
80 x 60 cm
420.00 € tai 20.00 € (21 kk)

2011
Luxemburgin puistossa
Grafiikka, litografia
115 x 80 cm
800.00 € tai 40.00 € (20 kk)


KYLLIÄINEN EIJA
2014
Tästä pääsen yli 7
Öljymaalaus
50 x 61 cm
1600.00 € tai 60.00 € (26 kk)





2014
Iltarusko
Maalaus, akvarelli/vesiväri
25 x 10 cm 
360.00 € tai 20.00 € (18 kk) 

2013
Heijastuksia
Maalaus, akvarelli/vesiväri
25 x 10 cm
360.00 € tai 20.00 € (18 kk)


TÖRÖNEN MIKA
2014
Tori (2)
Maalaus, akvarelli/vesiväri
29 x 49 cm
960.00 € tai 40.00 € (24 kk)




HAAPANEN JAKKE
2013
Uusi alku
Öljymaalaus
30 x 100 cm
1500.00 € tai 60.00 € (25 kk)




SARLIN ELINA
2010
Tämä on ajattelematta
Öljymaalaus
61 x 92 cm
1400.00 € tai 60.00 € (23 kk

maanantai 5. tammikuuta 2015

Keittiön tuolit


Olen niin innoissani saatuani vihdoin ja viimein Porgy-tuolini, että haluaisin lähteä vaihtamaan samantien myös keittiön tuolit, mitkä ovat palvelleet hyvin jo seitsemän vuoden ajan ja palvelisivat varmaan hamaan hautaan asti mutta nyt kaipaisin kuitenkin jotain enemmän oman tyylistä juttua. Saimme aikoinaan tuolit ja pöydän tuttavan kauppana pilkkahintaan, mistä olisi ollut hullua kieltäytyä ottaen huomioon silloisen elämäntilanteemme(muutto uuteen kotiin iso asuntolaina plakkarissa ja minä hoitovapaalla kahden pienen lapsen kanssa)ja niinpä koko setti sitten päätyi lopulta kotiimme.
Mihinkään desing-tuoleihin ei meikäläisellä ole nytkään varaa mutta hyvännäköisiä jäljitelmiä ja muita löytyy liikkeistä pilvin pimein ja huomattavasti huokeammin hinnoin. Ja tähän oljenkorteen aionkin tarttua surutta.


Alla olevista tuoleista ensin esittelen haaveiluosastolle jäävät DSW:n ja LONDON-tuolit. Valkoiset versiot ovat kyllä mieleeni ja ovat aika makeita mutta samalla kyllä aivan liian kalliita meikäläisen lompakolle. Onneksi kaupoista löytyy kuitenkin korvaavia tuotteita kuten Ikean SIGURD-mallisto, mikä ei olisi yhtään pöllömpi ratkaisu, eikä ole hinnallakaan pilattu. Olen jossain vaiheessa nähnyt Ikealla valkoisenkin version mutta tähän hätään en sitä nyt mistään bongannut. Ja tuo Kodin Anttilan BESS-malli sekä Ikean NORDMYRA näyttävät myös aika kivoilta kuten Kruunukalusteen FANNY,-ENZA ja- AMI-tuolit. Saa nähdä kun jossain vaiheessa tuolit menevät vaihtoon, että mihin lopulta päädymme. Se on varmaa, että jotain yksinkertaista, tyylikästä ja valkoista tai valkoisen ja puun yhdistelmää se tulee olemaan.  



LONDON D010-TUOLI,189€ VEPSÄLÄINEN
DSW 436€, VEPSÄLÄINEN
SIGURD 49,95 € IKEA
BESS,139€ KODIN ANTTILA
NORDMYRA,45€ IKEA

ENZA-TUOLI,119€ KRUUNUKALUSTE

FANNY-TUOLI, 99€ KRUUNUKALUSTE

AMI-TUOLI, 108€ KRUUNUKALUSTE

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Porgy-tuoli

Jee! Sain eilen sitten vihdoin ja viimein jo joulukuun alussa ostamani Porgy-tuolin ja täytyy sanoa, että hyvältähän se tuossa paikallaan näyttää. Sen lisäksi, että se on hyvännäköinen niin siinä on myös todella mukava istua. Napakymppi!