torstai 16. heinäkuuta 2015

Tallinna

Vanha kaupunki ja sen ihanat pienet putiikit, kahvilat ja ravintolat mukulakivikatuineen. Moderni Tallink Spa ja Conference hotelli, mennyttä maailmaa edustava neuvostoaikainen kulttuuri -ja urheilukeskus. Tätä kaikkea oli vuorokautemme kauniissa vastakohtia täynnä olevassa Tallinnassa.































maanantai 13. heinäkuuta 2015

Mökkeilyä ja mökkeilyä

Parin viikon aikana olemme perheen kanssa mökkeilleet niin Mäntyharjulla kuin Koitsulla. Ajoittain sää on suosinut ja olemmekin päässeet nauttimaan kesästä parhaimmillaan: auringon valosta ja sen tuomasta lämmöstä, kaikenlaisesta ulkona touhuamisesta ja levosta sekä hyvästä ruoasta hyvässä seurassa. Vaikka tänä kesänä pilvet ovat usein peittäneet taivaanrannan ja tuoneet mukanaan sadetta ja koleutta niin emme ole antaneet sen kummemmin lannistaa ja masentaa. Iloa ja kauneutta kun on onneksi kaikkialla ympärillämme oli sää sitten millainen tahansa. Tässä onkin hieman kuvasaalista menneiltä kuluvilta viikoilta. 





Lupiini. Monen mielestä todellinen roskakasvi, minkä voisi hävittää pois sen sileän tien kuten mökkinaapurimme on yrittänyt tehdä jo useamman vuoden ajan. Sitkeä kasvi, joka leviää nopeasti vieden muilta kasveilta niiden elintilan ja kasvumahdollisuudet. Itse tykkään kasvista kuitenkin kovasti. Oikeassa paikassa kasvaessaan se on mielestäni kaunis kasvi ja olenkin mökillämme istuttanut Lupiineja sekä ala -ja ylätontillemme. 












Mäntyharjulta suuntasimme sitten kohti Koitsua, jossa pääsimme veneilemään ja nauttimaan aivan toisenlaisista maisemista ja mukavuuksista. Kolea ja pilvinen sää jatkui mutta kuten kuvista näkyy pääsimme myös paistattelemaan aurinkoa. 












Laituri ja mökki järveltä katsottuna. 









tiistai 30. kesäkuuta 2015

Huoneiston vuokraus Kotimaailmasta

Jos etsit kaupunkilomalla hotellille vaihtoehtoista majoitusmuotoa, mikä on paitsi kohtuuhintaista niin myös hyvän laatuista, niin voin oman kokemuksen pohjalta lämpimästi suositella Kotimaailman huoneiston vuokrausta. Matkatessamme Ahvenanmaalle, yövyimme yhden yön Turussa kyseisen firman kautta ja täytyy sanoa, että kaikki asiointi huoneiston varauksesta sen luovuttamiseen sujui hyvin ja vaivattomasti. Huoneisto, 3h,k,s, sijaitsi kävelyetäisyyden päästä Turun ydinkeskustasta, lähellä palveluja ja oli todella siisti ja hyväkuntoinen. Huoneistossa hinta/laatusuhde oli mielestämme kohdillaan ja huoneiston vuokra 144€/vrk pystyi hyvin kilpailemaan hotellien kesähintojen kanssa. Alla joitain kuvia Turun kolmiostamme. 

Kotimaailmalla on huoneistoja vain suuremmissa kaupungeissa kuten Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Lappeenrannassa, Rovaniemellä, Porvoossa, Kemi-Torniossa, Raahessa ja Joensuussa. Vuokrattavana on yksiöitä, kaksioita ja kolmioita ja asumisaika voi olla 1 vuorokaudesta kuukausiin. Pidemmissä majoitustarpeissa(yli 2 viikkoa kestävät asumisjaksot) hinnat neuvotellaan aina tapauskohtaisesti.