maanantai 23. huhtikuuta 2018

Snake on the plain

Tähän komeaan kyykäärmeeseen törmäsin tänään pyöräillessäni töistä kotiin.  


sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Neljänkympin-kerho

Tervetuloa mukaan neljänkympin kerhoon kulta. Täällä on hyvä olla. Voisi melkein sanoa, että on elämän parasta aikaa. Paljon elämänkokemusta takana mutta paljon vielä mahdollista kokea. Onnea vielä kerran! 



Kuvat: Pelkoset

torstai 22. helmikuuta 2018

Matkahaaveilua

Näin loman aikana on ihana välillä vain olla, nauttia aamujen kiireettömyydestä ja hiljaisuudesta. Ihanaa on kun heti herättyäni saan kömpiä suoraan sohvalle vällyjen väliin, kahvikupposen kera. Siinä sohvalla istuskellessa ja katsellessa ikkunasta ulos upeaa ja kirkasta talvipäivää, oloni tuntuu levänneeltä ja raukealta, onnelliselta. Onnellinen ja levännyt mieli antaa itselläni usein tilaa haaveilulle ja unelmoinnille. 
Tällä hetkellä unelmoin matkasta vuonojen ja vuoristojen Norjaan. Unelmieni matka tapahtuisi omalla autolla ajaessa, pitkin Suomen länsirannikkoa kohti pohjoista rajan ylityspaikkaa, yöpyen välillä leirintäalueilla. Norjaan päästyäni haluaisin ehdottomasti käydä Lofooteilla, ihastella sen merestä nousevia alppimaisen jylhiä vuoria ja niiden  kapeissa vuonoissa uivia hylkeitä ja miekkavalaita. Haluaisin käydä myös vuorien ja vuonojen ympäröimässä Bergenissä, sen ihastuttavassa vanhoja ja värikkäitä puutaloja sisältävässä hansakaupungissa Bryggenissä, kaupungin sydämmessä. Nauttia tämän satama-alueen upeista kala-aterioista, viinistä ja paikkaa ympäröivistä jylhistä vuorista. 
Unelmamatkani sisältäisi myös patikointia ja vuonoissa kajakointia. Serpentiiniteitä ajaessa ja Norjan maisemia samalla ihastellessa, matka takaisin Suomeen tapahtuisi Ruotsin kautta. Ihanaa olisi vielä piipahtaa Ahvenanmaalla, nauttia Marianhaminan kauniista kaupungista, sen meren äärellä sijaisevasta kylpylästä ja satama-alueen tunnelmasta, hyvästä ruoasta, hyvässä seurassa.
Tässä sohvalla istuskellessa ja samalla kahvia hörppiessä koen suunnatonta tyytyväisyyttä, mikä kumpuaa levänneestä mielestä, lämpimästä kupista kahvia ja mielen matkasta Norjaan. Ja kuten elämässä yleensä, tärkeintä ei ole saavutetut päämäärät, vaan se miten me kuljemme ja matkaamme niitä kohti. Koenkin, että unelmamatkani kohti upeiden vuonojen ja jylhien vuorien Norjaan on alkanut.

www.rantapallo.fi/norja

Miekkavalaita troolarin ympärillä Tromssan lähellä. Kuva: Alessandro De Maddalena / Shutterstock

www.finnvera.fi
www.matkapojat.fi/

Maantie Varangin niemimaan itärannikolla. Kuva: Inger Eriksen / Shutterstock

Bergen, Norja. Kuva: Tatyana Vyc / Shutterstock

Preikestolen. Kuva: Yu Xichao / Shutterstock


www.loistoristeilyt.fi/fi/andalsnes

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Vuoden 2018 trendejä sisustuksessa

Sisustuksessa haetaan rentoa boheemia tyyliä. Erilaisia materiaaleja yhdistellään huolettomalla tavalla toisiinsa ja luodaan mielenkiintoisia kontrasteja ja kerroksellisuutta. Seinien lisäksi maalia tullaan käyttämään myös lattioissa ja katoissa. Tummien värien käyttäminen jatkuu mutta rinnalla tullaan näkemään myös lämpimän maanläheisiä sävyjä beigestä tiilenpunaiseen. Sametti -ja nahkasohvat jatkavat sisustuksen aallonharjalla kuten myös puupintojen käyttäminen. Lisäksi erilaiset koristeet ja struktuuripinnat katoissa nostattavat päätään. Rentoa lookia haetaan myös koriste-esineiden ja taulujen vapaalla ryhmittelyllä sekä tuomalla enemmän viherkasveja sisätiloihin. Tässä joitain makeita ispiraatiokuvia maailmalta. 





















Kuvat: Pinterest